Kolmen päivän sup-vaellus Kuhmossa

Lähdimme sup-vaellukselle Nivalasta Ruukinrantaan Kuhmoon. Matkalla pysähdyimme Lehtosaaren autiotuvalle yöksi, toisen yön vietimme telttaillen.

Ennen lähtöä

Reissun valmisteluun kuului tarvittavien tavaroiden hommaus. Minulle piti hankkia makuualusta ja makuupussi, sillä tämä oli ensimmäinen yön yli kestävä vaellusreissuni. Kuivasimme retkimuonan pääosin itse, koska allergioiden takia sopivaa kuivaruokaa ei löytynyt valmiina.

Vaelluksen ruoka kolmelle päivälle

Hyötykasvikuivuri tuli hyötykäyttöön. Matkalle kuivattiin mukaan

• 1,2 kg naudan jauhelihaa
• 2 paprikaa
• 1/2 kesäkurpitsa
• purjoa
• porkkanan naatteja ja pikkuporkkanoita omasta pellosta
• neljä banaania

Lisäksi pakkasimme ruokareppuun

• herne-papu nuudelia
• riisinuudelia
• pari sipulia
• kaksi hernekeittoa
• tölkki hirvelihaa
• pari smoothieta
• välipalakeksejä
• välipalapatukoita
• taateleita
• kaksi pussia kasvissosekeittoa
• kuivattua kookosta
• kuivattua mangoa
• mausteita
• teetä ja kahvia
• vettä ja vishyä

Ruoka riitti hyvin reissulle. Yli jäi toinen hernekeitto ja muutamia välipalapatukoita. Tämäkin oikeastaan sen takia, että olimme varustautuneet syömään viimeisen päivän lounaan matkalla, mutta ennätimmekin ruoan laittoon kotiin.

1. päivä – Nivalasta Lehtosaaren autiotuvalle

Ensimmäinen päivä alkoi varhain. Nivalan rannassa ilma oli viileä ja taivas pilvinen. Kolmen päivän retkeilyvarusteet oli pakattu sup-lautojen kantokasseihin, jotta kaikki pysyisi matkalla kuivana. Ruuat oli pakattu erilliseen pikkureppuun, jotta välipaloihin pääsisi helposti käsiksi. Ensimmäinen tehtävä oli lautojen täyttäminen, veteen kanto ja kuormien kiinnittäminen. Totesimme säkkien pysyvän mainiosti paikoillaan “mustekalojen” avulla. 

Ensimmäinen etappi oli Vuoteenkoski. Vesi virtasi vauhdikkaasti, mutta ei pelottavalla voimalla. Kun liu’uin ensimmäisiin kuohuihin, tunsin sen pienen adrenaliinipiikin, joka saa hymyn leviämään kasvoille. Vesi roiskui, evä kolisi kiviin ja koski vei lautaa. Kosken jälkeen olo oli kuin voittajalla.

Lounastauko laavulla ja sään käänne

Pysähdyimme lounaalle Vuonteenkosken alla olevalle laavulle. Kaasukeitin suhautettiin käyntiin, ja pian höyryävä nuudeli-jauhelihakeitto lämmitti käsiä. Samaan aikaan taivas painui kunnolla pilveen ja sitten tulikin ensin muutama pisara, sitten tihku, ja pian sade rummutti laavun kattoa tasaiseen tahtiin.

Päätimme, ettei olisi mitään järkeä kastella itseämme, joten vedimme makuupussit esiin ja otimme sään siunaamat päiväunet. Oli jotenkin erityisen rauhoittavaa nukahtaa sateen ääniin, kun ei ollut kiire mihinkään.

Vetotaipaleen “junarata” ja Rytikaarteen maisemat

Kun sade hellitti, meloimme vetotaipaleelle. Tämä osuus oli tunnelmallinen – keskelle metsää rakennetut kiskot, joiden päällä on pieni kärry. Vetotaipaleella lautojen ja tavaroiden siirtäminen kävi helposti. Sainpa kyydin itsekin tyhjällä kärryllä rantaan 🙂

Meloessamme alkoi taivaalle ilmestyä pilviä ja näimme sadetta kauempana. Arvailimme tuleeko sade päälle vai ei. Vatsan alkaessa kurnia rantauduimme tekemään ruokaa. Ruoan kypsyessä alkoi ripeksiä. Kaivoimme teltan repusta ja pikapystytimme sen sateen ropistessa. Vietimme tunnelmallisen lounashetken teltassa. 

Seuraava osuus kulki Rytikaarteen kautta. Ilma oli tyyni ja rannat kaartelivat pehmeästi.

Rytikaaren päässä meitä odotti yllätys. Kartan mukaan edessä piti olla vettä, mutta vesi oli niin alhaalla, että vastassa olikin hiekkaranta. Ei auttanut kuin ottaa reput selkään ja laudat kainaloon ja kävellä kannaksen yli. 

Lehtosaaren autiotupa ja lämmin sauna

Illan hämärtyessä saavuimme Lehtosaaren autiotuvalle. Paikalla oli jo kaksi perhettä, mutta he yöpyivät teltoissa, joten tupa oli vapaana.

Meillä oli hieman kastuneet vaatteet ja vähän kylmä, joten tuvalle saapumisen kruunasi lämpimänä oleva sauna. Hyvät löylyt ja uinti lämpimässä järvessä tuntuivat taivaalliselle 12 tunnin matkanteon jälkeen. Saunan jälkeen kokkasin iltapalan tuvan kaminalla, samalla saatiin tupa mukavan lämpimäksi ja vaatteet, sekä varusteet kuiviksi.

2. päivä – Sup-vaellusta vastatuuleen, selkien ylityksiä ja lisää kosken kuohuja

Toisen päivän aamu valkeni aurinkoisena. Lehtosaaren tuvalla oli tunnelmallista kokkailla aamupalaa. Sitten olikin aika sanoa heipat muille retkeilijöille ja jatkaa matkaa.

Kun pääsimme avoimelle selälle, vastatuuli iski kasvoille aika reippaasti, ja sen nostattamat aallot pärskyivät lautojen keulojen yli. Tasainen melontarytmi istualtaan piti kuitenkin laudat vauhdissa. 

Parin tunnin jälkeen saavutimme Lentuan kosken vuokrakodan luo, jossa rannalla odotti äitini. Hän oli tullut tuomaan meille lisää vettä ja minun puhelimen latauskaapelin. Olin pakannut itselleni nimittäin kaapelin, joka ei toiminut varavirtalaitteen kanssa, hups. Samalla pyöräytin hirvimuhennosta kaasukeittimelle lounaaksi.

Lentuan kosket

Isoa Lentuan koskea ei laudoilla uskalla lähteä laskemaan, joten kiersimme sen vetotaipaleen kautta. Laudat vaunuun ja näppärästi Välisuvantoon, josta pääsimme laskemaan Pienen Lentuankosken.

Vaikka virta ei ollut valtava, haasteena olivat taas juuri pinnan alla olevat kivet, evät kolisivat useampaan otteeseen. Onneksi mitään ei irronnut tai rikkoutunut.

Toinen selkä ja yö saaressa

Päivän loppupuolella ylitimme vielä yhden suuren selän. Vastatuulta oli edelleen ja väsymys alkoi jo painaa. Kun yöpymiseen sopivia saaria viimein ilmestyi horisonttiin, sai päivä olla pulkassa.

Ranta oli kivikkoinen ja hankala, reittiä sai hakea jonkin aikaa. Sillä aikaa, kun kumppanini pystytti teltan, laitoin ruoan tulille, ja illalliseksi syntyi nuudeli-jauhelihakeitto, johon heitin loput kasvikset mitä repusta vielä löytyi. Saari oli täynnä mustikoita, joten saimme niistä jälkiruoan ennen kuin kömmimme makuupusseihin. 

3. päivä – Reissun päätös Kuhmon Ruukinrantaan

Yli kymmenen tunnin yöunet ja aamiainen latasivat voimat (ja kädet). Kasasimme tavarat ja lähdimme viimeiselle melontataipaleelle auringon paistaessa. Kivisestä rannastakin löytyi melontareitti pois paljon helpommin kuin edellisenä iltana saareen tullessa.

Matka jatkui kohti Kuhmon Ruukinrantaa. Tällä kertaa ei ollut vastatuulta, mutta sivuttaistuuli toi oman haasteensa. Laudan keinuessa aalloilla matka eteni kuitenkin mukavaa vauhtia. 

Viimeiset kilometrit tuntuivat erityisiltä. Jokainen veto toi meidät lähemmäs reissun päätöstä, ja samalla heräsi pieni haikeus, tällaiset retket ovat intensiivisiä, mutta ne myös loppuvat yllättävän nopeasti.

Kun lopulta rantauduimme Kuhmon Ruukinrantaan, laudat nostettiin maihin viimeistä kertaa. Oli aika laskea laudoista ilmat ja pakata ne auton kyytiin.  

Reissu päätettiin  jäätelön hakureissuun kaupasta. Fiilis oli helpottunut ja ylpeä – kolme päivää, noin 35 kilometria, kaksi koskea, kaksi vetotaivalta, suuria selkiä ja monenlaisia sääolosuhteita.