
Huonekasvit tuovat vihreyttä ja eloa koteihin, mutta erityisesti talvikuukausina moni miettii, riittääkö luonnonvalo pitämään kasvit hyvinvoivina. Tässä blogitekstissä pureudumme siihen, milloin huonekasvit todella hyötyvät kasvivaloista ja milloin ne pärjäävät ilmankin.
Valon merkitys huonekasveille
Valo on kasveille elinehto. Fotosynteesi eli yhteyttäminen tarvitsee valoa, vettä ja hiilidioksidia. Useimmat huonekasvit ovat kotoisin trooppisista tai subtrooppisista alueista, missä päivänvalo on tasaisen voimakasta ympäri vuoden. Suomen talven pimeydessä luonnonvalo voi olla yksinkertaisesti liian vähäistä kasvien tarpeisiin.
Milloin kasvivalot ovat tarpeen?
Kaikki huonekasvit eivät välttämättä tarvitse erillistä valoa, mutta tietyissä tilanteissa kasvivaloista voi olla suuri apu:
- Talvella, kun päivänvalon määrä jää vähäiseksi
- Asunnoissa, joissa ikkunat ovat pohjoiseen tai valoa tulee muuten vähän
- Kasvilajeille, jotka kaipaavat paljon valoa, kuten kasvit joiden lehdissä on paljon valkeaa
- Kun halutaan tukea kasvien kasvua, kukintaa tai uusien lehtien kehitystä
Jos kasvisi näyttävät venyvän valoa kohti, lehtien välinen nivelväli eli varsi on kasvaa pitkäksi tai kasvu hidastuu selvästi, kannattaa harkita kasvivalon hankkimista.

Eteisen kasvini eivät näe koskaan päivänvaloa, mutta kasvattavat silti valtavia lehtiä nopealla tahdilla. Valaisimena kolmella köynnösvehkalla on Airam Tulip. Vasemmalla taantunut Philodendron Burle Marx Variegata, takana Philodendron Mexicanum ja keskellä Philodendron Bipennifolium Golden Violin/ Aurea.
Mutta ei entisaikaan ollut kasvivaloja ja kasvit kasvoivat silti…
Entisajan kasvin lehdet olivat vihreät ja kasvi todellakin pärjäsi hyvin ikkunan edessä. Näille perinnekasveille löytyy edelleen paljon harrastajia. Itsellänikin on muutamia perintökasveja, jotka viihtyvät vaatimattomammissakin olosuhteissa.
Kasviharrastus on kuitenkin tuonut meille pohjolaan mitä erikoisempia huonekasveja. On kirjavavalehtisiä kasveja, punaisia ja keltalehtisiä. Nämä kasvit eivät voi yhteyttää yhtä tehokkaasti kuin vihreälehtiset kasvit, jonka vuoksi ne usein tarvitsevat lisävaloa säilyttääkseen lehtensä hyvinvoivina.
Nykyisin on myös helppo ostaa kasveja, jotka tarvitsevat terraariomaiset olosuhteet eli korkean ilmankosteuden. Tällöin myös keinotekoinen valo on usein ainoa mahdollisuus saada terraario valaistua.
Mitä hyötyä kasvivaloista on?
Kasvivalot voivat parantaa huonekasvien hyvinvointia merkittävästi. Ne tarjoavat kasveille oikeanlaista valospektriä, joka tukee fotosynteesiä paremmin kuin tavalliset kodin lamput. Oikein käytettynä kasvivalot:
- Vähentävät lehtien kellastumista ja kasvien venymistä
- Tukevat uusien versojen ja lehtien kasvua
- Auttavat kasveja kukkimaan paremmin

Olohuoneessani on kasvihylly, jonka jokainen väli on valaistu Nelson Gardenin led-listalla. Tässä kuvassa vasemmalla Philodendron Domesticum lemon lime, takana Dracaena fragrans ´Lemon lime´, oikealla Philodendron Strawberry Shake ja oikealla takana Syngonium Angustatum.
Miten valita oikea kasvivalo?
Jos päätät hankkia kasvivalon, kiinnitä huomiota seuraaviin asioihin:
- Valon spektri – Valitse täysspektrinen valo
- Teho ja koko – Valitse valaisin kasvin koon ja valaistavan alueen mukaan.
- Ajoitus – Yleensä 10–16 tuntia tuntia päivässä
Muistilista: Milloin huonekasvit kaipaavat kasvivaloja
✅ Talvella luonnonvalon vähetessä
✅ Varjoisalla ikkunalla (esim. puu varjostaa ikkunaa tai ikkuna on pohjoiseen)
✅ Valoa rakastaville kasvilajeille
✅ Kun kasvien kasvu on hidastunut
✅ Paikoissa joissa ei ole riittävästi luonnonvaloa

Olohuoneeni ikkunan sivussa valaisee Airam Fiora-kasvivalaisin. Tämä ikkuna saa luonnonvaloa hyvin, mutta pöydän kulmalla olevat flamingonkukat ovat sen verran kaukana ikkunasta, että niille valoa ei riitä tarpeeksi. Lisäksi ne viihtyvät vähän hämärämmässä, auringon suora paahde on niille usein liikaa. Kasvivalosta riittää valoa myös lattialla olevalle palmuvehkalle, joka ampaisi kasvattaa nopeasti uusia paksuja lehtivarsia lamppua kohti.
Yhteenveto: Tarvitsevatko kaikki huonekasvit kasvivaloja?
Lyhyt vastaus on: eivät kaikki, mutta monet hyötyvät niistä etenkin talviaikaan. Jos kotisi huonekasvit näyttävät kärsivän valonpuutteesta, kannattaa kokeilla lisävaloa. Oikein sijoitettu ja ajastettu kasvivalo voi olla ratkaiseva tekijä viidakkosi hyvinvoinnille.
Jotta kasvivalojen käyttö on mahdollisimman vaivatonta, niin suosittelen ajastamaan lamput. Kirjoitin aiemmin omien lamppujeni ajastuksesta älypistorasioiden avulla.