Meidän häät kuvina

Meidän keväthäät eivät olleet pitkän suunnittelun tulos, vaan koko päivä laitettiin kasaan kolmeen viikkoon. Olimme puhuneet naimisiin menosta jo vuosia, mutta aina odotettiin sitä oikeaa päivää, kun ennätetään järjestää todella isot häät. Elämässä ei aina kuitenkaan kaikki mene suunnitelmien mukaan, eikä etenkään häitä tule koskaan, jos aina odottaa täydellistä hetkeä…

Lisäksi sitä ajattelee aina, että aikaa on. Jouduimme tänä keväänä kuitenkin havahtumaan siihen, että emme todellakaan ole kuolemattomia. Se on kuitenkin ihan toinen tarina ja nyt hypätään häähumuun!

Kaiken järjestyminen ei ollut ollenkaan itsestään selvyys, sillä paljon käytännön järjestelyitä tein puhelimessa ja sähköpostilla häitä edeltävällä viikolla. Makasin sohvan pohjalla koronassa… Hääpäivänä olo oli jo onneksi ihan ok, vaikka täydessä terässä en ollutkaan.

Kuvat on ottanut Tiina Haring.

Tässä meidän ”virallinen” hääpotretti. Jotain vanhaa ja jotain uutta. Minusta tästä tuli ihan mielettömän hieno 🙂

Hääaamuna hyppäsimme auton rattiin ja suuntasimme valokuvaukseen VB-valokuvakeskukselle, jossa ystävämme odotti meitä kuvauskaluston kanssa. Jännitystä oli sen verran ilmassa, että ihan loppuun asti ei tullut ajateltua kaikkea, vaan koikkelehdin kymmenen sentin valkoisissa korkkareissa jäistä tietä pitkin autolta sisälle. Ehkä ne kengät olisi voinut vaihtaa vasta sisällä… Hyvin epämääräisen Mikan kädestä kiinni pitäen tehdyn koikkelehtimisen jälkeen pääsimme kuitenkin perille. Tässä vaiheessa tajusin myös, että meillä ei ole vihkisormusta mukana. Hups!

Ollaanko näissä kuvissa oikeasti me? Nämä on kuin repäisty suoraan jonkin häälehden sivulta. Saimme ihan täydellisen kevätauringon paisteen hääpäivälle, joka tulvi sisään ikkunasta.

Rakkaus meidän välille on syntynyt toisen kunnioituksesta, yhteisistä mielenkiinnon kohteista ja yhteisistä unelmista. Rakkautta riittää, kun sitä vaalii joka päivä huomioimalla toista.

Kuvien ottamisen jälkeen oli aika suunnata kirkolle. Kello läheni hoohetkeä, mutta kirkosta uupui vielä äitini, isäpuoleni ja meidän poika. Aaaapuva! Heillä oli ollut ongelmia saada meidän taapero juhlakuntoon ja auton istuimeen kiinni ajoissa.

He tulivat kirkkoon meidän perässä, mutta itse en tiennyt koko vihkimisen aikana olivatko he paikalla vai eivät ja se kieltämättä vaivasi. Olin niin iloinen kun käännyimme seremonian jälkeen ja koko kööri napotti etupenkissä. Meidän poika oli kovasti odotttanut häitä ja puhui niistä pari viikkoa putkeen miltei joka päivä. Seremonia veti kuitenkin pojan vakavaksi, kun kaikki ympärillä pyyhkivät silmiään. Lie pieni mies ihmetellyt, että mitä ihmeen hehkuttamista tässä jutussa oli, että kaikki kokoontuvat yhteen itkemään…

Vihkimässä oli meidän luotto- ja sukulaismies Matti. Harvoin sitä muuten varmaan saa naimisiin mennessä saman sukunimen kuin vihkipapilla? 😀 Matin puhe oli kaunis ja hän viittasi siinä seinällämme oleviin japaninkielisiin tauluihin, jotka kuvaavat meitä, saimme ne Japanin matkallamme lahjaksi senseiltämme.

Meidät vihittiin kihlasormuksellani, koska vihkisormus löytyi vasta seuraavana päivänä. Etsin edellisenä päivänä hääpukuun sopivaa kaulakorua ja lopuksi siivosin kaikki ylimääräiset korut takaisin laatikkoon, myös sen vihkisormuksen…

Mikan tahdon tuli pontevasti. Ja niin tahdon minäkin.

Valitsin häihin laulettavaksi virren Nousta sain aamuun. Itseasiassa en edes tiennyt aiemmin, että se löytyy virsikirjasta. Cat Stevensin laulamaa alkuperäistä Morning has brokenia olen vetänyt karaokessakin. Kirkossa ei tullut kyllä karaoket mieleen. Nousta sain aamuun, lintujen lauluun lauletaan virressä. Muistuttakoon se meitä, että jokainen aamu on kiittämisen arvoinen.

Häiden jatkoja lähdimme viettämään Puijon majalle, jossa odotti buffet-pöytä täynnä herkkuja. Meidän pikkumies ihmetteli menoa äidin helmoilla pyörien.

Taikurikoomikko JP Pirinen viihdytti hääväkeä syönnin jälkeen.

Hääkakun leikkaukseen oli hieman järeämpi työkalu, koska tilasin kakun, jossa oli paljon suklaata 😀 Yhtäaikaa polkaisimme kakkua leikatessa, pitänee siis jatkaa sopuisaa yhteiseloa, koska kumpikaan ei päässyt näyttämään kaapin paikkaa. Kakku on pieni, koska leikkaamme tässä pienempää maidotonta kakkua. Suklaakakun lisäksi meillä oli tyrni-juustokakkua tarjolla.

Koronan takia ei ole tullut käytyä oikein missään viime vuosina. Oli ihanaa nähdä ystäviä häissä, nauraa ja jutella. Ihana kaasoni varmisti myös, etteivät kaikki kuvat ole liian edustavia 😀

Häävalssina tanssitiin Akselin ja Elinan häävalssi. Alemmasta kuvasta näkyy hyvin päivän fiilikset.

Ja niin minusta tuli rouva Hoffren. Sain kaiken mitä toivoin ja vähän enemmän. Pari kyyneltä tirahti tätä juttua kirjoittaessakin. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana juhlimassa ja mahdollistamassa meidän päiväämme.