Tämä vuosi on ollut aivan liian pitkä ja kuitenkin kulunut yhdessä hujauksessa. Vuosi on ollut yksi elämäni raskaimmista ja palkitsevimmista.
Tänä vuonna sain uuden tittelin. Kyseinen titteli ei vaatinut koulun käyntiä, eikä siitä saanut todistusta. Tämä titteli on saanut minut herkistymään monesti ja antanut elämälle uuden merkityksen. Äiti-tittelin sain heinäkuussa, poikani parkaistessa ensimmäisen kerran kukonlaulun aikaan.
Matka alkuvuodesta heinäkuulle ei ollut mitään ruusuilla tanssimista ja raskausonnea. Sen sijaan kärsin unettomuudesta, migreeneistä ja olin huonovointinen alkuvuoden.
Vuodatettuani maaliskuussa väsymykseni kyyneleiden kera työterveyden lääkärille, sain määräyksen jäädä heti sairauslomalle ja jatkaa sen jälkeen osa-aikaisena. Tässä vaiheessa olin jo henkisesti tosi loppu. Tilanne alkoi kuitenkin hellittää, kun herätyskelloa ei tarvinnut laittaa soimaan ja sain hieman enemmän unta. Todettakoon, että Suomen sosiaalijärjestelmä toimi kohdallani hienosti ja sain osittaisen sairasloman päivärahan äitiysloman alkuun asti.
Olo ei muuttunut maaliskuun jälkeen yhtään hehkeämmäksi, kun lantio ja takamus alkoivat sanoa riks, raks ja poks kasvavasta kuormastaan. Kesän tullessa aloin heräämään tunnin parin välein öisin siihen, että kipu oli liian kova nukkumiseen. Yölliset jumppahetket alkoivat toistua joka yö, että sain uudelleen unta. Heinäkuun alussa kovasti odotin jo synnytyksen käynnistymistä.
Kesän kohokohta oli tietenkin pojan syntymä. Ihanaa oli myös, että lasiterassi valmistui mökillemme. Pääsimme pojan kanssa köllöttelemään ja nukkumaan terassin lämpöön. Kesä meni raukeasti syöttäen poikaa, köllötellessä ja torkkuessa.
Ensimmäiset puolitoista viikkoa pojan kanssa menivät ihmetellessä, että näin helppoako tämä vauva-arki on. Sen jälkeen alkoivat mahavaivat ja itkut, jotka sain omalla ruokavaliolla kuriin vasta kuukausien päästä.
Edelleen rukataan ruokavaliota. Parhaillaan yritän laajentaa ruokavaliota ravintoterapeutin avustuksella. Tällä pyritään takaamaan sekä riittävä ravinteiden että kaloreiden saanti. Siitä kun heinäkuussa kävelin KYS:iin sisään supistuksien kanssa, on paino pudonnut jo 20 kiloa. Viimeksi olen ollut näissä mitoissa noin 10 vuotta sitten.
Uskon siihen, että asiat aina järjestyvät tavalla tai toisella. Niin on käynyt tänäkin vuonna. Kaikesta on selvitty. Ylimääräisillä kiloillakin oli lopulta tarkoitus, niiden turvin olen pystynyt täysimettämään poikaa tiukallakin ruokavaliolla.
Tämä vuosi on opettanut pyytämään apua ja ottamaan sitä vastaan. Kun omat voimavarat on vähissä, niin on parempi pyytää apua kuin ajaa itsensä loppuun. Kiitos ystävät, perhe ja sukulaiset avusta. Tämä vuosi olisi ollut paljon vaikeampi ilman teitä.
Ensi vuodelta odotan ensinnäkin parempaa unta. Olen oppinut tämän vuoden aikana, että riittävä uni on ensisijainen edellytys omaan hyvinvointiin. Nukkumattomat yöt vetävät mielen matalaksi nopeasti. Toisekseen odotan paljon ihania hetkiä perheen parissa ja seuratessa Alexin kasvua. Osa-aikainen töihin paluukin siintää kevään horisontissa.
Hyvää uutta vuotta!