• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Etusivu
  • Älykoti
    • Älylaitteet
    • Piha
  • Lifestyle
    • Perhe
    • Vauvavuosi
    • Raskausaika
    • Yrittäjyys
  • Viherkasvit
  • Suosittelen
  • Yhteistyö
  • Rekisteriseloste

Älykodin avaimet

Arjen älyratkaisut

Arkistot: joulukuu 2019

Elämäni rankin ja palkitsevin vuosi

31/12/2019 by Joanna

Tämä vuosi on ollut aivan liian pitkä ja kuitenkin kulunut yhdessä hujauksessa. Vuosi on ollut yksi elämäni raskaimmista ja palkitsevimmista.

Tänä vuonna sain uuden tittelin. Kyseinen titteli ei vaatinut koulun käyntiä, eikä siitä saanut todistusta. Tämä titteli on saanut minut herkistymään monesti ja antanut elämälle uuden merkityksen. Äiti-tittelin sain heinäkuussa, poikani parkaistessa ensimmäisen kerran kukonlaulun aikaan.

Kiikkutuolissa vuoden viimeisenä päivänä.

Matka alkuvuodesta heinäkuulle ei ollut mitään ruusuilla tanssimista ja raskausonnea. Sen sijaan kärsin unettomuudesta, migreeneistä ja olin huonovointinen alkuvuoden.

Vuodatettuani maaliskuussa väsymykseni kyyneleiden kera työterveyden lääkärille, sain määräyksen jäädä heti sairauslomalle ja jatkaa sen jälkeen osa-aikaisena. Tässä vaiheessa olin jo henkisesti tosi loppu. Tilanne alkoi kuitenkin hellittää, kun herätyskelloa ei tarvinnut laittaa soimaan ja sain hieman enemmän unta. Todettakoon, että Suomen sosiaalijärjestelmä toimi kohdallani hienosti ja sain osittaisen sairasloman päivärahan äitiysloman alkuun asti.

Olo ei muuttunut maaliskuun jälkeen yhtään hehkeämmäksi, kun lantio ja takamus alkoivat sanoa riks, raks ja poks kasvavasta kuormastaan. Kesän tullessa aloin heräämään tunnin parin välein öisin siihen, että kipu oli liian kova nukkumiseen. Yölliset jumppahetket alkoivat toistua joka yö, että sain uudelleen unta. Heinäkuun alussa kovasti odotin jo synnytyksen käynnistymistä.

Kesän kohokohta oli tietenkin pojan syntymä. Ihanaa oli myös, että lasiterassi valmistui mökillemme. Pääsimme pojan kanssa köllöttelemään ja nukkumaan terassin lämpöön. Kesä meni raukeasti syöttäen poikaa, köllötellessä ja torkkuessa.

Buddha-tapetti

Ensimmäiset puolitoista viikkoa pojan kanssa menivät ihmetellessä, että näin helppoako tämä vauva-arki on. Sen jälkeen alkoivat mahavaivat ja itkut, jotka sain omalla ruokavaliolla kuriin vasta kuukausien päästä.

Edelleen rukataan ruokavaliota. Parhaillaan yritän laajentaa ruokavaliota ravintoterapeutin avustuksella. Tällä pyritään takaamaan sekä riittävä ravinteiden että kaloreiden saanti. Siitä kun heinäkuussa kävelin KYS:iin sisään supistuksien kanssa, on paino pudonnut jo 20 kiloa. Viimeksi olen ollut näissä mitoissa noin 10 vuotta sitten.

Takana elämäni rankin ja palkitsevin vuosi. Uusia seikkailuita kohti!

Uskon siihen, että asiat aina järjestyvät tavalla tai toisella. Niin on käynyt tänäkin vuonna. Kaikesta on selvitty. Ylimääräisillä kiloillakin oli lopulta tarkoitus, niiden turvin olen pystynyt täysimettämään poikaa tiukallakin ruokavaliolla.

Tämä vuosi on opettanut pyytämään apua ja ottamaan sitä vastaan. Kun omat voimavarat on vähissä, niin on parempi pyytää apua kuin ajaa itsensä loppuun. Kiitos ystävät, perhe ja sukulaiset avusta. Tämä vuosi olisi ollut paljon vaikeampi ilman teitä.

Ensi vuodelta odotan ensinnäkin parempaa unta. Olen oppinut tämän vuoden aikana, että riittävä uni on ensisijainen edellytys omaan hyvinvointiin. Nukkumattomat yöt vetävät mielen matalaksi nopeasti. Toisekseen odotan paljon ihania hetkiä perheen parissa ja seuratessa Alexin kasvua. Osa-aikainen töihin paluukin siintää kevään horisontissa.

Hyvää uutta vuotta!

Kategoriassa: Vauvavuosi

24 asiaa omasta joulusta

26/12/2019 by Joanna

Joulu on juhlittu tälle vuotta, mutta vielä tulee meidän joulupostaus. Blogeissa on kiertänyt lista joulun tottumuksista ja suosikeista. Nappasin listan Sasa Villan-blogista.

24 asiaa meidän joulusta. Joanna, Alex ja joulukuusi.

Lempi joululaulu?

Minulla soi aika usein jotakin repeatillä päässä. Olen siis toivoton korvamatoilija. Ei minulla suosikkia ole, mutta Alexille lauleskelin päivän Petteri Punakuonoa ja Tulkoon joulua.

Suosikki jouluelokuva?

Tähän on helppo vastata, että Lumiukko.

Suosikki jouluherkku?

Kinkkua ja suklaata menee ihan hurja määrä. Joulutortuista tykkään myös. Tänä vuonna en voinut syödä kinkkua enkä suklaata imetysdieetin takia.

Omenahillolla täytettyjä joulutorttuja sain kuitenkin syödä ja olin siitä ihan fiiliksissä. Aattopäivänä leivoin torttuja äidin luona Alexin leikkiessä keittiön lattialla.

Joulutorttuja

Missä vietit joulua tänä vuonna?

Äidin luona perheen kanssa. Itsellä ei ollut energiaa eikä tarvetta laittaa joulua, joten äidin luokse oli ihana kokoontua.

Oikea vai muovinen joulukuusi?

No siis todellakin oikea, jos pitää kuusi olla. Omaan kotiin ei kuusta tule lainkaan, mutta äidin luokse käytiin porukalla hakemasta metsästä kuusi. Alex tykkäsi kovasti tuijotella kuusen kynttilöitä.

Joulupallo joulukuusessa

Mitä traditioita odotat eniten?

Kiireetön yhdessäolo on se tärkein juttu. Toki joulusauna ja -ruoat on tärkeä osa joulua.

Milloin avaatte lahjat?

Jouluaaton iltana aukeavat paketit, jotka sitä ennen köllöttelevät kuusen alla ihasteltavina. Muistan lapsena, että paketit avattiin usein aattoaamuna ja joskus jopa edeltävän päivänä, kun en malttanut odottaa!

Kumpi on parempaa, lahjojen antaminen vai saaminen?

Ehdottomasti antaminen. Tosin Mikalle on supervaikea keksiä lahjaa, koska meillä on jo vähän kaikkea…

Millainen paketoija olet?

Osaan kyllä pyöräyttää nätin paketin, mutta en aina muista ostaa tarvikkeita! Tänä vuonna vein lahjan Zalandon pahvilaatikossa, kun unohdin ostaa joulupaperia 😀

Joulupukki patsas kuusen edustalla

Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?

Meillä ei (onneksi) ole joulupaita perinnettä. Toki on kiva laittaa siistimpi paita päälle.

Ihanin joulumuisto lapsuudesta?

Keräännyttiin koko perhe olohuoneeseen kuusen luokse avaamaan lahjoja. Niitä riitti minulle… En muista mikä oli ennätys, mutta varmasti toistakymmentä pakettia oli avattavana. Äiti pakkasi ihanasti kaikki pienetkin jutut omiin paketteihin, niin oli enemmän jännitettävää.

Oudoimmat lahjat, joita olet saanut?

En kyllä muista saaneeni koskaan mitään outoa. Varmaan kaikki vaatelahjat ei ole aina olleet suurta riemua herättäviä, mutta ei nekään kuulu outo kategoriaan.

Mitä perinteitä haluat siirtää lapsellesi?

Toivon, että Alex saa kokea jouluntaikaa, niinkuin itse pienenä jännätessä tuleeko pukki ja mitä lahjoista paljastuu. Yhdessäoloa, kuusen koristelua ja notkuva joulupöytä.

Kiireetöntä ja huoletonta joulua, ei mitään stressaavaa paikasta toiseen juoksentelua tai suorittamista.

Alex villatakissa

Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?

En edes muista milloin olisin tehnyt pipareita. Piparkakkutalo tehtiin kuitenkin yläasteella. Harmitti kun talo saatiin näytiltä syötäväksi, niin se ei maistunut enää kovin maukkaalle.

Suosikkipuuhaasi joululomalla?

Löhöily ja syöminen. Pulkkamäki ja makkaranpaisto lasten kanssa on myös kiva, jos säät suosivat.

On jouluaatto, mitä kupissasi on?

Tänä jouluna oli omenavishyä. Normaalisti punaviiniä tai glögiä. Tykkään maistaa joka vuosi Lignell&Piispasen Loimun sekä Blossan glögiä. Yleensä kuitenkin eri päivinä, koska liika on liikaa!

Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?

Äitini, koska hän on auttanut minua superpaljon tänä vuonna.

Mitkä värit tekevät joulusi?

Punaista, vihreää ja hopeaa.

Omaan jouluun kuului tänä vuonna myös joulutähti

Mistä jouluperinteestä et pidä?

Jos ei jostakin tykkää, niin ei siitä tarvitse tehdä perinnettä omassa kodissaan 🙂 En keksi kyllä yhtään mistä en pitäisi.

Oletko viettänyt joulun muualla kuin kotimaassasi?

En ole viettänyt, enkä ole kokenut tarvetta lähteä joulua pakoonkaan 🙂

On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on?

Tänä vuonna oli salaattia, kanaa kookoskastikkeessa ja riisiä. Normaalisti olisi savulohta, kinkkua, karjalanpaistia, perunaa ja porkkanalaatikkoa.

Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?

Ehdottomasti valkoiset. En ole ollenkaan välkkyvien värivalojen kannattaja.

Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai -päivästä?

Aattoon kaikki huipentuu meillä, niin jouluaatosta. Joulupäivälle ei ole samanlaisia perinteitä kuin aatolle.

Mikä joulussa on parasta?

Ruoka, perhe ja tunnelma. Niistä syntyy jouluntaika.

Kategoriassa: Vauvavuosi

Mitä voit syödä? Kysymyksiä histamiini-intoleranssista

20/12/2019 by Joanna

Vauvan histamiini-intoleranssi on muokannut meidän perheen ruokavaliota ja tehnyt ulkona syömisestä haastavaa. Kokosin yhteen kysymyksiä, joita meiltä kysytään nyt todella usein.

En ole koskaan kuullutkaan histamiini-intoleranssista. Kuinka keksit mistä on kyse?

En ollut kuullut minäkään. Termi tuli sattumalta vastaan somessa ja googlasin mielenkiinnosta lisää tietoa. Kappas vain, oireet täsmäsivät, samoin kuin ongelmia aiheuttavat ruoka-aineet.

Elimistö tarvitsee toimiakseen histamiinia ja sitä on lähestulkoon kaikessa ruoassa. Mikäli kuitenkin histamiinia on enemmän, mitä elimistö pystyy käsittelemään, seuraa oireita.

Onko diagnoosi varmistettu?

Keski-Euroopassa ainakin muutamissa maissa on intoleranssin toteamiseksi testi olemassa, mutta se ei ole täysin luotettava.

Paras toteamiskeino on välttämiseeen perustuva ruokavalio. Mikäli oireet häviävät kahden viikon kuluessa, niin diagnoosi on selvä.

Miten nopeasti ruokavalio auttaa?

Meillä oireet lakkaavat aina kahden kolmen päivän kuluessa, kun syön vain vähän histamiinia sisältäviä ruoka-aineita.

Histamiini on kuitenkin siitä hankala, että sitä voi syödä huomaamatta suuren määrän, jos vaikkapa lihan kylmäketju on katkennut tai hedelmä on ylikypsä.

Oireet histamiinista tulevat viiveellä muutaman tunnin kuluttua. Voi myös käydä niin, että elimistö on jo saanut histamiinikuormansa täyteen ja jokin normaalisti hyvin siedetty ruoka-aine voi sen takia aiheuttaakin ongelmia.

Korjautuuko vaiva joskus?

Ihanaa vastata, että erittäin todennäköisesti kyllä. Ongelma voi korjautua todella nopeasti kiinteiden aloituksen jälkeen tai voi olla, että sen kanssa painitaan muutama vuosi. Oma veikkaukseni on, että suoliston/ mahan bakteerikanta on vain liian kypsymätön käsittelemään suuria määriä histamiinia.

Mitä voitte syödä?

Edellisessä tekstissäni kerroin tarkemmin histamiini-intoleranssista ja siitä mitä voimme ja emme voi syödä. Tässä esimerkki eilisen ruokalistastamme.

Aamupalaksi laventeliteetä ja kaura-tattaripuuroa kookosöljyn ja mangon kera. Käytän paljon kookos- ja oliiviöljyä tuomaan helposti lisää kaloreita ruokaan.

Kasvissosekeitto sopii histamiini-intolerantikolle, jos se on tehty oikeista aineksista

Lounaaksi kukkakaalista, parsakaalista ja kookosmaidosta kasvissosekeittoa. Keiton kyytipojaksi söin joulumarkkinoilta löytämääni mielettömän hyvää Kotileipomo Vaulan hiivatonta ja gluteenitonta kaurasiemenleipää.

Väliapalaksi omena ja muutama chia-rosmariini maissikakku.

Päivälliseksi tein salaattia jossa kiinankaalia, saalatinlehtiä, omenaa, ruohosipulia, kurkkua, tyrniä, paprikaa, sipulia, ruohosipulia ja oliiviöljyä. Lisäksi paistoin kanasuikalettta höystettynä rosmariinilla ja pienellä määrällä hasselpähkinöitä.

Iltapalaksi mustikkakeittoa leipäsiivun kera.

Bon appetit!

Kategoriassa: Vauvavuosi Avainsanoilla: histamiini-intoleranssi

Histamiini-intoleranssi vauvalla

05/12/2019 by Joanna

Meillä alkoi vauvan vatsavaivat hänen ollessa puolentoista viikon ikäinen. Aika nopeasti lähdin kokeilemaan munatonta ja maidotonta imetysdieettiä, joka helpotti tilannetta, mutta ei ratkaissut sitä. Imetysdieettiin laajeni pikkuhiljaa, kun huomasin, että poika ei kestä tiettyjä ruokia.

Aivan sattumalta Facebookissa tuli vastaan termi histamiini-intoleranssi, jota uteliaisuuttani googlasin. Tällöin palaset loksahtivat kohdilleen. Lähestulkoon kaikki meillä ongelmia aiheuttaneet ruoat löytyivät listalta ja oireetkin täsmäsivät. Tämä selitti myös sen, miksi yhtenä päivänä kana ja riisi oli sopivaa ruokaa ja lämmitettäessä se aiheuttikin vatsavaivoja.

Kun ruokavalio on kunnossa, niin nukuttaa paremmin. Kuvituskuva: Depositphotos.com

Mikäli syön paljon histamiinia sisältävää ruokaa, niin vauvalla menee vatsa kipeäksi ja hän ähkii kaasua ulos useamman päivän ajan. Mahavaivojen takia vauva herää noin tunnin välein ja on itkuinen. Jalkoihin ja poskiin helahtaa punaiset läntit, joista iho kuivuu. Histamiini aiheuttaa myös päänsärkyä, ehkä tämän vuoksi meillä revittiin päähän naarmuja kuukausitolkulla. Oireet pahenevat mitä enemmän histamiinia elimistöön kertyy.

Mikä ihmeen histamiini?

Histamiinia esiintyy monissa ruoissa ja juomissa. Toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. Histamiini itsessään toimii mm. keskushermoston välittäjäaineena. Ongelmat alkavat, kun histamiinia tulee elimistöön enemmän, kuin elimistö pystyy käsittelemään. Asiaa on monessa lähteessä kuvattu siten, että ainetta sopii tietty määrä kuppiin, mutta kun kuppi tulee täyteen, niin ylivuotava neste aiheuttaa ongelmia, näin myös histamiinin kanssa.

Normaalisti histamiini muuntuu elimistössä erilaisiksi aineiksi, jotka poistuvat mm. virtsan mukana. Yliherkkyys aiheutuu kun diamiinioksidaasi eli DAO entsyymin tuotanto ei ole riittävää ja histamiinia pääsee kertymään elimistöön. Ongelman aiheuttaja voi olla myös mm. mahan bakteerien epätasapainossa. Tätä on selitetty tarkemmin esimerkiksi Facts vs Fitness-sivustolla.

Mikä sisältää paljon histamiinia?

Alla on lista paljon histamiinia sisältävistä tai sitä elimistössä vapauttavista ruoka-aineista.

  • Makkarat, leikkeleet, pekoni yms
  • Säilykkeet
  • Kahvi, tee ja alkoholi
  • Kaakao
  • Avocado, munakoiso, kurpitsat ja oliivit (oliiviöljy on kuitenkin ok)
  • Sienet
  • Pinaatti, Tomaatti
  • Etikka
  • Kananmunan valkuainen ja majoneesit
  • Säilöntäaineet
  • Soija
  • Etikka ja siihen säilötyt tuotteet
  • Herneet ja pavut
  • Jogurtit, juustot, hapankerma ja ylipäätään kaikki hapatetut tuotteet
  • Sitrukset, kiiwi, päärynä, ananas, banaani, papaija, taatelit ja kuivatut hedelmät
  • Ylikypsät marjat sekä mansikat ja vadelmat
  • Cashew-, maa- ja saksanpähkinät
  • Ylikypsät vihannekset
  • Hiiva
  • Chili & curry
  • Uudelleen lämmitetty ruoka, jota ei ole pakastettu heti valmistuksen jälkeen

Liha & histamiini

Erityisesti histamiinia kertyy lihaan ja kalaan kun ne seisovat lämpimässä tai niitä säilytetään useampi päivä jääkaapissa.

Liha täytyy saada pakastimeen mahdollisimman tuoreena eli mielellään sinä päivänä kun se tulee kauppaan. Tällä tavalla ostamme pääasiassa kanafilettä. Jauheliha ja lihasuikale on huonoa, koska niissä bakteerit leviävät lihan leikkauksen yhteydessä ja histamiinia kertyy lihaan enemmän. Jauheliha olisi ok, jos se saataisiin pannulle heti jauhamisen jälkeen. Kalakin pitäisi saada heti pyytämisen jälkeen pakkaseen tai pannulle.

Alussa ostimme kanan siten, että siinä oli vähintään 6 päivää jäljellä eräpäivään ja laitoimme jo autossa lihan kylmäkallen kera kylmälaukkuun. Pojan kasvaessa sietokyky on kasvanut, eikä kylmälaukkua ole tarvittu.

Vaihtoehtoisesti ostamme lihan pakastealtaasta. Tällä hetkellä syödään pakasteesta poron ulkofilettä, ankan rintaa ja karitsaa. Kauppaan lähdemme kylmälaukun kanssa, jossa on muutama kylmäkalle varmistamassa, että liha ei pääse sulamaan tai lämpenemään matkalla. Liha sulatetaan juuri ennen ruoanlaittoa kylmässä vesihauteessa.

K-Supermarket Kuhmon kanssa sovin oireiden ollessa pahimmillaan, että käymme niinä päivinä kaupassa, kun heille saapuu uutta lihaa ja henkilökunta kertoo mikä on kyseisenä päivänä saapunutta erää. Kauppias otti meidät henkilökohtaisesti vastaan kuultuaan ongelmastamme ja ohjasi meidät lihaosastosta vastaavan puheille. Mielettömän hyvää palvelua! Tuhannet kiitokset!

Liha sisältää merkittävästi histamiinia, jos sitä ei käsitellä oikein.
Liha sisältää merkittävästi histamiinia, jos lihaa pidetään lämpimässä tai useampi päivä jääkaapissa. Kuvituskuva: Depositphotos.com

Mitä siis voitte syödä?

Meillä kokataan pääasiassa alla olevista raaka-aineista lihan lisäksi.

  • riisiä ja täysjyväviljoja (koska ruokavalio on näin rajattu, niin suosin täysjyvää)
  • leipää (meillä on leipä käynyt koko ajan, mutta gluteeni + hiiva voivat aiheuttaa herkimille ongelmia!)
  • kukkakaalia ja parsakaalia (nämä eivät käyneet suoraan pojalle, mutta ei oireillut minun maidon kautta niille)
  • lehtikaalia
  • vihersalaattia, kurkkua ja yrttejä
  • omenaa, mangoa, viinirypäleitä ja meloneja
  • mustikkaa, karpaloa, tyrniä, viinimarjoja ja pieniä määriä puolukkaa
  • kasviöljyjä ja voita
  • macadamia-pähkinöitä

Meillä pojalle ei käynyt vauvavuonna, eikä kyllä vielä sen jälkeenkään lainakaan muna, maito, soija, maissi, kaura, palmuöljy tai kookos. Kuitenkaan esimerkiksi kananmunan keltuaiset tai tuore maito eivät ole korkea histamiinisia. Kookos ja kaura käyvät myös monille histamiini-intolerantikoille.

Riisi ja kukkakaali sopivat histamiini-intolerantikon ruokavalioon.
Riisi ja kukkakaali kuuluvat meidän ruokapöytään. Kuvituskuva: Depositphotos.com

Imetys & histamiini

Histamiini erittyy äidinmaitoon. Koska kyseessä ei ole yksitttäisen ruoka-aineen allergia, niin siedättäminen maidon kautta ei ole mahdollista. Ylipäätään tietoa löytyy todella vähän vauvan histamiini-intoleranssista.

Useampikin henkilö on jo ehdottanut pojan siirtoa korvikkeelle. Minulle tämä ei ole vaihtoehto, niin pitkään kun meidän kummankaan terveys ei vaarannu rintaruokinnasta. Imetys ylipäätään on äidin ja vauvan välinen asia ja suosittelen puraisemaan kieltäsi, jos olet ehdottomassa kenelle tahansa äidille imetyksen lopettamista. Rintamaito on ylivoimaisesti parasta ruokaa vauvalle. Haluan tarjota lapselleni parasta mahdollista, siksi imetän.

Meiltä on mennyt monta viikkoa etsiessä tietoa ja nyt alamme oppia uuden ruokavalion salat. Ei näillä ruoilla ainakaan lihomaan pääse. Paino tippuu minulta kokoajan eli jotakin korkeakalorista helppoa evästä pitäisi keksiä välipalaksi. Tärkeintä nyt on ensin saada pojan olo hyväksi ja pidempiä yöunia itselle. Ehkä sitä sitten jaksaa olla luovempi ruoanlaitossakin.

Lue myös:
Mitä voit syödä? Kysymyksiä histamiini-intoleranssista
Imetysdieetti – äidin ruokavalion laajentaminen
Histamiini-intoleranssi – oireet ja ruokavalio
Maitohappobakteerit & histamiini-intoleranssi

Kategoriassa: Vauvavuosi Avainsanoilla: histamiini-intoleranssi

Ensisijainen sivupalkki

Joanna

Joanna Niininen Toimitusjohtaja, äiti ja yritysvalmentaja. Hurahtanut teknologiaan, älykodin ratkaisuihin, joogaan ja taistelulajeihin.
Lue lisää minusta.

Seuraa minua somessa

Facebook Älykodin Avaimet LinkedIn Instagram Älykodin Avaimet blogit.fi

Viimeisimmät artikkelit

  • Budjettimatka Luulaja & Kalix
  • SUP-laudan pumppaus käy nyt leikiten – testissä Saimaa SUP sähköpumppu ja powerbank
  • Kuhmon Yrittäjänaisten lehtiprojektia toteuttamassa
  • Ketogeenisen ruokavalion vaikutus kilpirauhaseen
  • Grillikauden avajaiset paleo-tyyliin

Kategoriat

Älykoti kategoria Lifestyle kategoria

Avainsanat

arvostelut histamiini-intoleranssi kaupallinen yhteistyö kirje lapselleni Kuopio letut mediaosumat Philips hue valot pukeutuminen pöytäpuutarha remontti reseptit Reviews Sollertis WordPress

Yhteistyössä

Sollertis

Somestrategia - opas yrittäjälle

Easylinehost Finland

Copyright ©2018-2023 · Joanna Hoffren · Powered by Sollertis