Viimeisin villityksemme ovat pähkinäletut. Kaikettomia letuista tekee se, että ne ovat gluteenittomia, maidottomia, munattomia ja vailla kotimaisia viljoja.
Jaoin alkuvuodesta vegaanisen lettureseptimme, jolla valmistui luottoaamiainen pitkän aikaa. Muutama kuukausi sitten huomasin kuitenkin, että kookos aiheutti pojalle refluksia sekä suoraan, että minun maidon kautta. Kookos oli meidän leivonnan kulmakivi, joten leipominen on ollut sen jälkeen tauolla.
Lettuja on kuitenkin naisen saatava, siispä oli otettava pannu kouraan ja tehtävä kookokseton resepti. Moni lettukokeilu päättyi epämääräiseen mössöön, kun lettuja ei saanut käännettyä. Näin kävi mm. silloin kun riisijauho oli lopussa ja korvasin sen teff-jauholla.
Tänä aamuna meillä oli sähköyhtiön ilmoittama sähkökatko, joka kesti koko aamupäivän. Toki juuri sellaisena päivänä alkaa lettuhammasta kolottaa, joten pakkasin autoon lettutarvikkeet ja pojan ja suuntasimme lettujen paistoon äitini keittiöön, jossa yllä olevat kuvat on otettu.
Itse paistan aina ensin vauvan letut ja lisään sen jälkeen aikuisten lettuihin tulevat ainesosat. Halutessasi letuista ruokaisammat lisää joukkoon 1-2 ruokalusikallista proteiinijauhoa.
Tässä siis meidän vuoden ikäisen pojan lettuherkku, joka maistuu pojan lisäksi myös isille ja pitää nälkääkin lounaaseen asti.
Kaikettomat pähkinäletut
1 dl riisijauhoa
1 dl mantelijauhoa
3,5 dl mantelimaitoa
2 rkl pähkinätahnaa (esimerkiksi maapähkinävoita)
3 rkl pähkinämurskaa (esimerkiksi hasselpähkinärouhetta)
1 rkl chiansiemeniä
2-3 rkl vaahterasiirappia (tai muuta makeutusta)
1 rkl öljyä
Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Käytän haarukkaa sekoittamiseen, että saan pähkinävoin leviämään. Anna taikinan turvota noin vartin verran. Paista pieniä lettuja melko kuumalla pannulla (ei kuitenkaan kuumimmalla teholla). Tarvittaessa lisää hieman öljyä pannulle.
Lorauta valmiiden lettujen päälle hieman vaahterasiirappia tai nokare lempihilloasi tai nauti marjojen kera.