Postaus sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä
Hankimme alunperin Philipsin Hue Lily Outdoor valot ulkovaloiksi puutarhaan. Suunnittelimme, että niillä kohdevalaistaan pihan mäntyjä. Asennus jäi kuitenkin tekemättä, koska sähköjohdon upotuksessa olisi ollut melkoinen työ. Hyvä näin, koska meillä oli valot valmiina, kun terassi valmistui.
Lamput ovat hyvin siistit ja sirot. Haaraliitoksien avulla lamppuja voi ketjuttaa, niin että kaikki saavat sähkönsä samasta töpselistä. Lisäksi löytyy erillisiä jatkopaloja, joilla lamppujen etäisyyttä voi kasvattaa.
Koska lamput on tarkoitettu ulkokäyttöön, niiden kaapelit on suojattu vedeltä. Kaapelit ovat varsin massiiviset terassikäyttöön, ne eivät sovi normaaleihin johtokouruihin. Parhaiten lamput toimivatkin puutarhassa, jossa kaapelit saa pois näkösältä.
Lampuissa on samat värisävyt kuin muissakin Huen värivaloissa. Värisäätöjä on huima määrä! On kiva, että valaistusta voi säätää fiiliksen mukaan.
Asensimme valoja varten oven yläpuolelle liiketunnistimen, jotta valot syttyvät automaattisesti. Tämä on helpottanut kotiin tuloa, kun ei tarvitse pimeässä kaivella avaimia. Näppärää on toki myös, että valot syttyvät, heti kun ovesta astuu ulos.
Lamput vaativat Huen sillan toimiakseen. Kun silta on päällä, niin valoja voi hallita puhelimella tai Huen omilla valokatkaisijoilla. Me ohjelmoimme oven pielessä olevaan säätimeen värivalojen syttymisen terassille, jotta saunasta on mukava lähteä viilentymään tunnelmalliselle terassille. Liiketunnistin ei sammuta valoja, jos havaitsee niiden olevan päällä ennen tunnistimen aktivoitumista.
Philips Hue Lily Outdoor pähkinänkuoressa
- 16 miljoonaa eri värisävyä
- 2000 – 6500 kelviniä
- max 600 lumenia valotehoa
- vaatii toimiakseen Hue-sillan, käyttää ZigBee-tekniikkaa
- yhteen siltaan voi yhdistää 50 lamppua
- ulkokäyttöön mainio kohdevalaisin
Meidän terassivalaistuksen kokoonpano
* Philips Hue Bridge – silta, jonka kautta hallitaan Hue-valoja
* Philips Hue -LED-spotti Lily 3 kpl:tta – 3 kpl:een lamppupaketti
* Philips Hue -LED-spotti Lily – yksittäiset Lily-spotit, meillä on yhteensä 5 spottia terassilla
* Philips Hue Outdoor Sensor liiketunnistin – liikesensori, joka sytyttää valot havaitessaan liikettä terassilla
* Philips Hue Wireless himmennyskytkin – sisällä oven pielessä oleva kytkin, johon on ohjelmoitu erilaisia valaistusprofiileja Lily-valoille
Linkit menevät * nettilamppu.fi verkkokauppaan, josta on monipuolisesti saatavilla erilaisia älylamppuratkaisuja.
Julkaisu on alunperin luotu 2.1.2020. Artikkelia on päivitetty 29.12.2020.