Poika aloitti päivähoidossa noin kuukausi sitten. Hänellä on kaksi eri hoitopaikkaa, koska reissaamme kaupunkiasunnon ja mökin väliä. Päivähoidon aloituksen kanssa samaan aikaan aloin purkamamaan imetysdieettiä.
Sain ruokavaliotani laajennettua hyvin jo viime kesänä, jolloin sain käytännössä kaikki kasvikset takaisin ruokavalioon. Näihin kuului myös peruna ja kaakao. Voitteko arvata siis mitä söin päivittäin useamman kuukauden, kun keho oli pitkään kärsinyt kalorien puutteesta. Tunnustan… Vedin sipsejä tai maidotonta suklaata joka päivä.
Ruokavaliostani oli ennen päivähoitoa yhä poissa mm. valmis ruoka, possu, nauta, kala ja soija. Kun poika sitten lähti hoitoon, niin päivän syöttöväli tuli niin suureksi, että tiesin maidon histamiinipitoisuuden ennättävän laskevan ennen pojan hakua hoidosta. Tutkimusten mukaan suurin osa histamiinista katoaa kehosta jo tunnin kuluttua syömisestä.

Kun siis vein pojan ensimmäisenä päivänä hoitoon, niin laitoin Woltti-tilauksen menemään ja kävelin toimistolle. Tuntui todella hyvälle päästä taas toimistolle tekemään töitä ja syömään jonkun toisen tekemää ruokaa.
Poika sai minun dieetin purkamisesta hieman vatsavaivoja, mutta ne loppuivat nopeasti. Jalkojen iho-oireet kuitenkin palasivat pitkästä aikaa. Mietin oliko taustalla viilenevä sää vai minun ruokavalio. Ensin näyttikin, että ongelma menee ohi, mutta siirtyessämme toiseen päivähoitopaikkaan pojan atoopinen iho lehahti pahasti ensimmäisen viikon jälkeen.
Poika pärjäsi todella hyvin molemmissa hoitopaikossa, eikä tuntunut olevan moksiskaan hoidossa olosta, vaan nautti uusista leluista ja pitkistä ulkoiluista. Vaikka päivähoidon aloittaminen siis olikin iso juttu meille molemmille, niin en uskonut sen olevan syy iho-oireisiin.

Olin käynyt molempien hoitopaikkojen kanssa tarkkaan läpi ruokavalion ja minulle kerrottiin joka päivä mitä poika oli syönyt. Pelkäsin, että poika oireilee voimakkaasti edelleen minun maidon kautta tuleville allergeeneille. Pojalla on nyt ikää vuosi ja kolme kuukautta ja hän on reipas syömään, joten uskoin, että hän kestää maidon kautta tulevan pienen altistuksen uusille ruoka-aineille.
Oli pakko ottaa avuksi kortisoni useamman kuukauden tauon jälkeen, jotta poika ei repisi rikki ihoaan. Muutamat naarmut hän oli jo ennättänyt vetämään kutiavan ihon takia. Minua pelotti, että joutuisinko palaamaan takaisin tiukalle dieettilinjalle, että iho saataisiin kuntoon.

Viikonloppuna pyöriessäni yöllä sängyssä, kun oli saanut itkun tirauttaneen pojan takaisin untenmaille välähti mieleeni potentiaalinen iho-ongelmien aiheuttaja. En ollut tajunnut sanaa kummallekaan hoitopaikalle, että pojan pesuun ei saa käyttää saippuaa! Huomasin pojan ollessa pieni, että hän reagoi todella herkästi vauvoille tarkoitettuihin kosteuspyyhkeisiin, joten sen jälkeen häntä on pesty pelkästään vedellä. Myöhemmin luinkin, että histamiini intoleranssista kärsivien kannattaa välttää kaikkia turhia kemikaaleja.
Selvisi sitten, että molemmissa paikoissa oli pyllypesun yhteydessä käytetty saippuaa. Soimasin itseäni, että en ollut asiasta tajunnut sanoa, mutta meillä tuo kemikaalittomuus on ollut vaan niin itsestään selvä asia, että ei tullut edes mieleeni, että normaalisti lapsia pestään saippualla!
Vaikka tapahtunut harmittikin, niin onneksi tilanne ei päässyt pahemmaksi. Nyt siis jatkan samalla linjalla ruuan suhteen eli syön normaalisti lounaan sekä illallisen sen jälkeen, kun saan pojan nukkumaan. Vältän ainoastaan pahimpia allergeenejä munaa, maitoa, kauraa, kookosta ja palmuöljyä isossa määrin. Ny katsellaan miten tilanne tästä kehittyy…